Seurakunnat

Tikkakoskella toimii Tikkakosken alueseurakunta sekä Tikkakosken Helluntaiseurakunta. Seurakunnat järjestävät aktiivisesti toimintaa kaiken ikäisille.

Tikkakosken alueseurakunta

Uusi Jyväskylän seurakunta aloitti toimintansa vuoden 2009 alusta. Se rakentui entisen Jyväskylän kaupunkiseurakunnan ja maaseurakunnan, nykyisten alueyksiköiden sekä Korpilahden seurakunnan alueen pohjalta.

Alueseurakuntia on yhdeksän: Korpilahden alueseurakunta, Tikkakosken alueseurakunta, Vaajakosken alueseurakunta, Kuokkalan alueseurakunta, Säynätsalon alueseurakunta, Keltinmäen alueseurakunta, Huhtasuon alueseurakunta, Palokan alueseurakunta, Keskustan alueseurakunta.

Perusseurakuntatyö toteutetaan alueseurakunnissa eri työalojen toiminnoissa: Jumalanpalvelusmusiikkityö, aikuistyö, lapsi- ja perhetyö, rippikoulutyö, varhais- ja nuorisotyö, diakonia- ja kansainvälinen työ.

Alueseurakunnan toimintaa johtaa aluekappalainen yhdessä alueneuvoston kanssa. Alueneuvostolle delegoidaan päätösvaltaa mm. määrärahojen käytössä ja työntekijävalinnoissa.

Taulumäen kirkko on Jyväskylän seurakunnan pääkirkko. Se ei kuulu mihinkään
alueseurakuntaan.

Tikkakosken alueseurakuntaan kuuluvat varsinaisen taajaman lisäksi myös Puuppolan, Kuikan ja Nyrölän kylät. Luonetjärven varuskunta, Jyväskylän lentoasema, Sarpatin pienryhmäleirikeskus ja Autiokankaan hautausmaa sijaitsevat Tikkakosken alueella. Puuppolan päiväkodin yhteydessä on kerhotila.

Kirkko on valmistunut vuonna 1957. Kirkkoon on myös esteetön pääsy liikuntarajoitteisille hissillä alakerrasta. Kirkon vieressä sijaitsevassa pappilassa on kokoontumistiloja ja työntekijöiden Tikkakosken kirkon osoite on: Kirkkokatu 18, 41160 Tikkakoski

Lisätietoja antavat suntiot p. 040 560 9917, 040 560 9918

Toimintaa Tikkakosken alueseurakunnassa löytyy kaikenikäisille.

Messut ja sanajumalanpalvelukset alkavat pääsääntöisesti klo 10 ellei toisin mainita. Lapsi-ja perhetyön messut alkavat klo 11.

Työntekijöiden yhteystiedot ja tapahtumakalenteri löytyvät alueseurakunnan sivuilta sekä Henki&Elämä lehdestä, joka jaetaan koteihin, ellet ole kieltänyt jaettavan mainoksia.

Tikkakosken Helluntaiseurakunta

Tikkakosken helluntaiseurakunta on paikkakunnallamme toimiva kristillinen seurakunta. Seurakuntamme koostuu joukosta erilaisia ja eri ikäisiä ihmisiä, joita yhdistää usko Jeesukseen. Olemme saaneet kokea Jumalan rakkauden omassa elämässämme. Siksi tahdomme olla kertomassa tätä ilosanomaa rakastavasta Jumalasta myös Sinulle.

Olet lämpimästi tervetullut mukaan tilaisuuksiin!

Lisätietoja seurakunnastamme sekä tulevista tapahtumista löydät:

www.tikkakosken-helluntaisrk.net

www.facebook.com/Tikkakoskenhelluntaiseurakunta

Osoite:

Koivulammenkatu 1,
41160 Tikkakoski

Yhteyshenkilö

Seurakunnan pastori, Heikki Raatikainen

0400-569755.
Email: hekamusic@gmail.fi

Comments are closed.