Logon suunnittelukilpailu

Kehittyvä Tikkakoski ry järjesti maalis-huhtikuussa 2020 logon suunnittelukilpailun Tikkakosken yhtenäiskoulun oppilaille. Kilpailuun osallistui kaikkiaan 46 työtä.

Voittaja ja 10 parasta työtä palkittiin 20.5. Tikkakosken Kukkapalvelu Callan pihamaalla.

Kilpailun voittajatyöksi valikoitui 12-vuotiaan Saara Hämäläisen työ. Saaran suunnittelemassa logossa on järvimaisema, metsää, tikka, lentokone sekä maastokuvio kuvaamassa varuskuntaa. Juuri niitä elementtejä, joista Tikkakoski hyvin tunnetaan. ”Ideoin ensin äidin ja sisarusten kanssa, että mitkä asiat kuvaisivat Tikkakoskea parhaiten. Sitten kun olin keksinyt idean työhön, niin itse työn tekemiseen ei mennyt kovinkaan paljoa aikaa. Työni on piirretty puuvärikynillä”, kertoo Saara.

Kaikki logo-kilpailun palkitut työt ovat nähtävillä kyläyhdistyksen info-tv:ssä Kukkakalvelu Callan ikkunassa (Kirkkokatu 1).

Kaikille kilpailuun osallistuneille Kehittyvä Tikkakoski ry haluaa antaa muistoksi kunniakirjan. Kilpailuun osallistuneet voivat hakea nimikoidun kunniakirjan Kukkapalvelu Callasta (aukioloajan puitteissa) viikon 22 aikana.

Suuri ja lämmin kiitos vielä kaikille kilpailuun osallistuneille ja mukana olleille! 😊

Saara Hämäläisen voittajatyö.
Voittaja Saara Hämäläinen.
Palkintoja jakamassa Kehittyvä Tikkakoski ry:stä Eija Lukkarinen, Marika Vanhala ja Jonna Peränen.
Logo-kilpailun voittaja Saara Hämäläinen.
Logo-kilpailun palkitut osallistujat.

Bookmark the permalink.

Vastaa